sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Vartiointijärjestelmän vuosipäivä

Tätä ajan kulumista ei oikein voi ymmärtää, mihin tämä vuosi on mennyt? Tai no, ympärilleen katselemalla sen kyllä huomaa, mutta silti. Aika kuluu niin äkkiä, ettei vanha enää pysy perässä.

Meidän "pikkuinen" täytti eilen vuoden <3

Riku vauvana

Muistan kuin eilisen päivän sen hetken, kun tuo kuva on otettu. Niistä fiiliksistä voi lukea täältä.

Vartiointijärjestelmä saapui kotiin hiukan epäuskottavana, mutta voi, niin suloisena pakkauksena <3

Meidän söpöläiset olivat hetken ihan saman kokoiset. Eivät ole enää ;)
Kuinka monet kymmenet naurut tuo höppänä on tarjoillut hölmöillessään honteloilla jaloillaan ja suunnattomalla osallistumisinnollaan mukana kaikkialla. En oikein tiedä, miten ilman tätä kaveria, olisin tästä monien stressien vuodesta edes selvinnyt.



Harmittaa vallan vietävästi, että tietokoneeni kovalevy sanoi työsopimuksensa irti. Meni siinä toki remonttikuviakin, mutta eniten ärsyttää, että siinä hävisi lähes kaikki Rikun pentukuvat. No, toisaalta, jos niin ei olisi käynyt, tästä postauksesta tulisi valtavan pitkä ;)

Meidän pikkuisesta on kasvanut varsinainen monitoimilaitos. Onnistuu puutarhatyöt, maansiirtohommat, vahtiminen, hämähäkkien torjunta sisätiloista ja vaikka mitä muuta. Tietysti sitten ne koirien perushommelit kaupan päälle, nyt nousee jo koipikin lähes joka pissalle :)

Mamman kanssa mennään vaikka puuhun, niinkuin kunnon seuralaisen tietysti pitääkin ;)

Ensimmäinen virtaavan veden yitys sillalla.

Tänään Riku teki mamman todella ylpeäksi ja onnelliseksi tulemalla takaisin kotiin, vaikka Noki jatkoi vielä luvatonta omatoimilenkkeilyään.

Ja niin, onhan tuo suloinen pentu todella muuttunut hiukan uskottavammaksi vartiointijärjestelmäksi.



Enää vuosi ja pikkuisen voi laskea aikuisten kastiin ;) Sitä odotellessa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti